Joulun sanomaa satoja vuosia vanhojen sanojen ja sävelmien kautta
Oi Jeesunen -äänite välittää musiikin keinoin joulun ydinsanomaa aina Vanhan testamentin lupauksesta ja Vapahtajan odotuksesta Jeesuksen syntymään. Satoja vuosia vanhoissa sanoissa ja sävelmissä kaikuvat toivo tulevasta sekä ilo Jumalan lupauksen täyttymisestä. Yksinkertaiset melodiat ja selkeät harmoniat palvelevat tekstiä niin, että sana ja sävel sulautuvat soivaksi sanaksi.
Äänitteen virret ja laulut ovat pääosin kotoisin Saksasta ja Ranskasta. Kahden virren juuret johtavat Hollantiin. Musiikki soi monessa muodossa: soololauluna, duettoina ja yhtyelauluna jousikvartetin, kitaran sekä basso continuon säestyksellä. Mukana on myös sovituksia pelkälle jousikvartetille.
Eeva Holappa ja Olli-Jaakko Miettunen, laulu
Johanna Simonen, urut
Antto Vanhala, viulu
Rebekka Lohi, viulu
Johannes Günther, alttoviulu
Tiinaliisa Typpö, sello
Kouta Linjama, kitara
SRK:n nuorten lauluyhtye: Sanni Myllyneva, Emma Raappana, Milja Kaunisto, Liina Sorvari, Eero Pitkänen, Sampsa Lahti, Eemil Kulmala
1. Valmistu, Herran kansa
2. Maria, Herran piikanen
3. Oi saavu jo, Immanuel
4. Mies tänne saapui
5. Saavu, Immanuel
6. Oi Jeesus, lapsi armainen
7. Gabrielin viesti
8. Matkalla
9. On ruusu Iisain juuren
10. Jeesus Kristus meille nyt
11. Kas, yöllä paimenille
12. Paimenten joululaulu
13. Ma seimes ääreen seisahdun
14. Heinillä härkien kaukalon
15. Jouluyö, juhlayö
16. Synnytti piltin Betlehem
17. Kuului laulu enkelten
18. Riemuitse, tytär Siionin
19. Nyt ilovirttä veisaten
20. Kaikki kansat riemuitkaa
Kuuntele näyte
Kokonaiskesto 58.31
Tämä tuote kuuluu seuraaviin tuotepaketteihin:
SRKCD-156
ISRC: FI-SRK-25-0005400073
Ilmestymisvuosi: 2025
Kustantaja: SRK
Saatavilla myös digitaalisesti: Amazon.com, Apple iTunes, Google, Rauhanmusiikki.fi ja Spotify