Toim. Eija-Riitta Niinikoski
Lähde aikamatkalle erilaisiin Suviseuroihin!
Vuoden 2021 Suviseurat siirtyivät radioon ja verkkoon, seurakenttänä toimi mökki, auto, kotipiha tai kerrostaloasunto. Muuttuneet suunnitelmat toivat pettymyksiä ja epävarmuutta, mutta samalla seuratunnuksen, Herra, sinuun minä turvaan, sanoma nousi erityisen merkitykselliseksi.
Uusi suviseurajulkaisu kokoaa yhteen seurajärjestäjien ja -vieraiden kokemuksia koronapandemia-ajan Suviseuroista. Kirjan kuvissa näkyy aikamatka, joka alkaa purkutalkoista Muhokselta vuonna 2019 ja kulkee Reisjärven peltoseurojen valmistelujen kautta Suviseuroihin radiossa ja verkossa. Ensimmäistä kertaa kaikkien seurapäivien puheista on tehty helppolukuiset koosteet. Kirjan mukana on kaksi mp3-levyä, joihin on tallennettu seurapuheet kuunneltaviksi.
”Kukaan Reisjärven Suviseurojen seuratoimikunnasta ei voinut syksyllä 2018 kuvitella, miten todeksi suunniteltu seuratunnus lopulta muodostuisi.”
***
”Näissä radio- ja verkkoseuroissa olen ollut levossa. Olen kokenut Jumalan kallion kannattelevana ja lohduttavana.”
***
”Seurakentältäni avautuu näkymä Syötteen tunturimaisemiin. Avaan rinnehuvilan oven huoneeseen, jonka suurella näytöllä näkyy puhujankoroke. Yllätyn: sinäkin täällä ja sinä! Maistan murusen suviskohtaamisten iloista satunnaisuutta.”