Elina Sneck

kun herään
lastenhuoneessa raikuvat jo virret

sohvalla istuu
rivi yöpukuisia seuravieraita
virsikirjat väärinpäin käsissään

tuo näky tiirikoi auki
raskaimmankin oven

Elina Sneckin runoissa lapsilla on ihmeelliset silmät. Niiden kautta aikuinenkin näkee välillä kirkkaasti: kuinka kesä on piilossa talven alla ja kuinka maailma on ihan ikkunan takana. Vanhemmiten näköalat syvenevät ja tummuvat, mutta uskon valo ja lempeä huumori eivät häviä silloinkaan: ”Yöt pitenevät, päivät lyhenevät pois/ minulla ei ole paljon sanottavaa/ vain kuu/ ja pöydällä haukotteleva kynttilä/ Sinun siunaava kätesi kaiken yllä”.